Pia Kauma vahvistamaan Fastroin kansainvälistymistä

Hoivajärjestelmien Suomen markkinajohtaja rakentaa globaalia kumppaniverkostoa ja pilotoi tuotettaan Singaporessa.

Järjestelmätoimittaja Fastroi Oy on nimittänyt Pia Kauman yhtiön vientimarkkinoista vastaavaksi johtajaksi. Pia Kauma on työskennellyt aiemmin kansainvälisen kaupan vaativissa vastuutehtävissä muun muassa Suunnossa ja Vaisalassa. Hän on toiminut myös kansanedustajana vuosina 2011–2015 sekä Laatukeskus Excellence Finland Oy:n toimitusjohtajana.

”Pia Kauman pitkäaikainen ja monipuolinen kokemus vahvistaa merkittävästi kansainvälisen kasvumme edellytyksiä”, Fastroin toimitusjohtaja Risto Jalovaara sanoo.
”Hoivahenkilökunnan ajasta jopa 60 prosenttia kuluu erilaisten tietojärjestelmien käyttämiseen. Aikaa todelliseen hoitoon ja hoivaan jää liian vähän. Haluan työskennellä sen eteen, että ikäihmiset saavat asiaankuuluvaa hoitoa. Mobiilijärjestelmämme mahdollistaa tämän. Sen avulla työajan organisointi ja raportointi onnistuu tehokkaasti. Aikaa ei kulu epäolennaiseen”, Pia Kauma sanoo.

Fastroi tekee Pia Kauman johdolla paraikaa markkinaselvityksiä sekä hakee jälleenmyyjäkumppaneita Isossa-Britanniassa, Keski-Euroopassa ja Pohjoismaissa. Yhtiön mobiilin toiminnanohjausjärjestelmän pilottikäyttö on jo käynnissä Singaporelaisessa kotihoitoyrityksessä.

”Olemme hoiva-alan toiminnanohjausjärjestelmien markkinajohtaja Suomessa. Se on kuitenkin vasta alkua kansainvälisten mahdollisuuksien rinnalla. Väestön ikääntymisen myötä tapahtuva hoivatyön lisääntyminen kaikkialla maalimassa on haaste, jonka ratkaisemisessa voimme auttaa”, Risto Jalovaara sanoo.

Lisätietoja:
Risto Jalovaara
toimitusjohtaja, Fastroi Oy
050 603 57
risto.jalovaara@fastroi.fi

Pia Kauma
vientijohtaja, Fastroi Oy
050 574 6764
pia.kauma@fastroi.fi
Pia Kauman CV LinkedIn-palvelussa.

Fastroi Oy
Fastroi on innovatiivinen järjestelmätoimittaja, joka tuottaa langattomia tiedonkeruuratkaisuja hoiva-alan ja asumispalvelujen toiminnanohjaukseen. Yrityksen tuotteet edustavat alan kärkiosaamista, jonka perustana on henkilöstön laaja kokemus avoimen lähdekoodin, langattoman teknologian sekä paikkatiedon hyödyntämisestä. Vuonna 2003 perustetun Fastroin toimipisteet sijaitsevat Joensuussa ja Espoossa. Lisätietoja fastroi.fi