Historia

Haluamme kasvaa ja kehittyä – siksi kuuntelemme jatkuvasti asiakkaitamme ja seuraamme, mitä ympärillämme tapahtuu. Juuri tämä tekee työstämme niin mielenkiintoista!

Fastroi Oy on perustettu vuonna 2003 yhteistyössä Joensuun Tiedepuiston yrityshautomon kanssa. Kuitenkin ajatus toiminnanohjausjärjestelmästä oli ollut toimitusjohtajamme Riston mielessä jo vuosia ennen sitä, työskennellessään joitakin vuosia äitinsä omaishoitajana 80-luvun lopulla.

Hän huomasi kuinka haastavaa ja tärkeää hoitohenkilöstön työ oli ja miten hankalaa oli saada hoitoon liittyvää tietoa lähiomaisestaan tai hänen hoitokäynneistään. Tieto oli hajallaan eri paikoissa tai ihmisillä, mikä vaikeutti myös omaishoitajana työskentelyä. Jo siinä vaiheessa syntyi ensimmäinen ajatus siitä, että asiaa voisi varmasti kehittää parempaan suuntaan.

2003

  • Yhtiö perustettiin yhteistyössä Joensuun Tiedepuiston yrityshautomon kanssa.

2004

  • Ensimmäinen tuote, Fastroi HILKKA, hankittiin ja oma tuotekehitys alkoi.

2006

  • Ensimmäinen kotihoitoasiakkaille suunnattu mobiilisovellus julkaistiin HTML 4 -ratkaisuna.

2009

  • Ensimmäinen julkisen hoitosektorin asiakas, Lahden kaupungin kotihoito, otti käyttöön Fastroi HILKKA™ -Symbian mobiilisovelluksen sekä toiminnanohjausjärjestelmän.

2010

  • Kehitystyö Attendon (ent. MedOne) sekä Esperin asumispalveluiden kanssa alkoi.

2012

  • Johtamisjärjestelmä sertifioitiin ISO 9001 ja 14001 -sertifikaateilla.

2013

  • Android-mobiilisovellus kehitettiin Fastroi HILKKA™ -ohjelmistolle.
  • Tiera ja Fastroi Oy solmivat yhteistyösopimuksen kotihoidon toiminnanohjauspalvelun toimittamisesta.

2014

  • Suomen Asiakastieto valitsi Fastroi Oy:n Pohjois-Karjalan Vahvimmaksi yritykseksi. Tunnuksen lisäksi Fastroi sai Asiakastiedolta parhaan mahdollisen AAA-luokituksen.

2015

  • Fastroi Oy osti Necora Oy:n osakekannan. Kaupan myötä Fastroin sosiaalialan palvelutarjonta monipuolistui entisestään.
  • Fastroi Oy jakautuu kahdeksi yhtiöksi. Yhtiöistä toinen, Softroi Oy, keskittyy infran ja kiinteistöjen rakentamis- sekä kunnossapitopalveluihin. Softroista tuli Suomen suurin tiekunnossapidon järjestelmätoimittaja heti toiminnan alkaessa. Fastroi Oy jatkaa toimintaansa sosiaali- ja terveyspalvelujen toimialalla.

2016

  • Omaisviestintäominaisuus julkaistaan HILKKA™-asiakkaille.
  • HILKKA™-järjestelmä liitetään Kanta-palveluihin.

2017

  • Fastroi ottaa ensimmäiset konkreettiset askeleensa kansainvälisillä markkinoilla ja allekirjoittaa ensimmäiset partner-sopimukset Espanjan ja UK:n partnereiden kanssa.