Me olemme Fastroi

Loppupeleissä kaiken takana ovat kuitenkin ihmiset – me fastikset.

Fastroi on innovatiivinen järjestelmätoimittaja, joka tuottaa asiakastiedon hallinnan sekä toiminnanohjauksen ratkaisuja asumispalvelujen sekä kotihoidon toimijoiden käyttöön sosiaali- ja terveystoimialalle.
Huolenpidon ja välittämisen ympärille nivoutunut yhteishenkemme luo vankan perustan koko yrityksemme laatutyölle ja toiminnalle. Loppupeleissä kaiken takana ovat kuitenkin ihmiset – me fastikset.

Tällä hetkellä työllistämme yli 50 ohjelmistoalan ammattilaista. Viime vuosina liiketoimintamme kehitys on ollut nousujohteinen, ja meidät on palkittu muun muassa Pohjois-Karjalan vahvimpana yrityksenä v. 2014.
Tämän lisäksi olemme olleet jo viitenä vuonna Suomen nopeimmin kasvavien teknologiayritysten Technology Fast 50 -listalla. Valtaosa henkilöstöstämme työskentelee Joensuussa, mutta tämän lisäksi meillä on toimistot myös Tampereella ja Vantaalla.

 

Työtä tärkeiden asioiden eteen

Haluamme tarjota ratkaisuja, joilla hoito- ja sosiaalityön suunnittelu, raportointi, tiedonkeruu ja analysointi, asiakastietojen järjestely sekä resurssienhallinta jouhevoituvat. Olemme toimittaneet järjestelmäratkaisuja niin yksityiselle kuin julkisellekin sektorille yli kymmenen vuoden ajan, ja olemme ylpeitä saadessamme todeta, että olemme selvittäneet monien työpaikkojen pullonkauloja älykkäillä ratkaisuillamme.

Tulokset ovat johtaneet muun muassa vähentyneisiin virheisiin, stressittömämpiin työpäiviin ja parempaan ajanhallintaa. Ja mikä tärkeintä, ratkaisujemme ansiosta kaikille aina työnjohdosta asiakkaisiin jää enemmän aikaa niille tärkeämmille asioille – toisista huolehtimiselle.

Arvomme

Me välitämme

Tuotteemme on toteutettu alusta alkaen yhteistyössä asiakkaidemme kanssa. Yhteistyö on edesauttanut tavoitteita kehittää ratkaisuja, jotka tukisivat mahdollisimman hyvin asiakkaidemme yksilöllisiä liiketoimintaprosesseja sekä toimintaa kentällä ja toimistolla – kaikkea sitä, mikä tekee toisista ihmisistä huolehtimisesta helpompaa.
Uskomme, että hyvinvoiva henkilöstö on yrityksen voimavara. Tahdomme, että toisista välittäminen näkyy voimakkaasti myös oman tiimimme sisällä. Tuemme toisia työssämme ja siitä tulee tiimimme vahvuus.

Me opimme ja jaamme tietämystä

Opimme asiakkaaltamme ja se edesauttaa meitä kehittämään toimivia ratkaisuja kaikille asiakkaillemme. Päivitämme jatkuvasti osaamistamme, että pystymme ratkaisemaan asiakkaidemme ongelmat nyt ja tulevaisuudessa. Tiedon ja hyvien toimintamallien jakaminen vie meitä ja asiakasta yhdessä eteenpäin. Näin takaamme jatkuvan kehittymisen, joka hyödyttää asiakkaitamme, yritystämme ja henkilöstöämme. Tiedon jakaminen ja uuden oppiminen on meille ilo ja kunnia asia, – sillä eilisen tieto on jo vanhentunutta.

Me ylitämme laatuodotukset

Jatkuvalla kehittämisellä ja parantamisella yhteistyössä asiakkaidemme kanssa tähtäämme korkealle – ylittämään asiakkaan odotukset. Käytössämme on ISO 9001 ja ISO 14001 -johtamisjärjestelmät, jotka toimivat takeina toimintamme ja yrityksen kustannustehokkuudesta, hyvästä riskienhallinnasta sekä ympäristövaikutukset huomioivasta toiminnasta.

Me teemme tulosta

Haluamme, että ratkaisujemme hyödyt näkyvät erityisesti hoitotyön laadussa – siinä, että ihmisellä on aikaa toiselle ihmiselle, jaksamme ja pystymme tekemään työmme arvokkaasti. Toivomme, että tulokset näkyvät lisääntyneenä asiakastyöhön käytettävänä aikana ja parantuneena johdon resurssienhallinta mahdollisuuksina. Kaiken kaikkiaan tuloksellisuus merkitsee meille sekä omien, että asiakkaidemme työprosessien sujuvaa hallintaa kun laadukkaasti tehtyä työtä. Tuotamme asiakkaillemme kustannustehokkaita ratkaisuja ja pyrimme yhdessä saavuttamaan tulostavoitteemme.