Mitä, missä, milloin – digimarkkinoinnin perusteet hoiva-alan pienyrittäjille

- Kirjoittanut Maria Eronen, Junior Marketing Analyst, Mainostoimisto Fabrik

Digi sitä, digi tätä. Digitalisaatio on muuttanut tapaamme toimia ja ajatella. Siinä missä ennen ratkaisu ongelmaan täytyi etsiä puhelinluettelosta, löytyvät tämän päivän hoiva-alan yritykset, parturit, putkimiehet ja halvin bensa-asema lausumalla hakusanat ääneen puhelimelle, joka hoitaa googletuksen puolestasi.

Vaikka tuotteesi tai palvelusi olisi kuinka hyvä tahansa, ei pelkän puskaradion varaan kannata luottaa sen enempää kuin huhupuheisiinkaan. Siksi meidän on kohdattava asiakas hänen omissa digitaalisissa kanavissaan – olla läsnä, kun hän etsii ratkaisuja ongelmiinsa.

Kun löytää oikean – kaikki alkaa kohderyhmästä

Kuten kaiken markkinoinnin, myös digimarkkinoinnin kulmakivi on oikean kohderyhmän tunnistaminen. Kun tunnet asiakkaasi, voit räätälöidä viestisi ja kohdentaa markkinointisi juuri oikeille henkilöille. Esimerkiksi perinteiseen lehtimainokseen verrattuna kohdennettuun digimarkkinointiin palaa huomattavasti vähemmän hukkaeuroja, koska mainoksen näkevät vain sen potentiaaliset asiakkaat. Siis juuri se tarkkaan valittu kohderyhmä, joka todennäköisimmin tuottaa arvoa yrityksellesi.

Mutta entäpä sitten ne kanavat – mistä kannattaa aloittaa?

Facebook – nykypäivän infotiski

Facebookissa pääsee hyvin alkuun jo ilman yhtä ainokaista euroa. Kun olet luonut Facebook-tilin, aloita päivittämällä yhteystietosi ja jatka pitämällä ne ajan tasalla. Facebook on tänä päivänä yhteydenotto- ja asiakaspalvelukanava siinä missä verkkosivutkin, joten sivulle tulleisiin viesteihin kannattaa vastata aina hyvissä ajoin ja kattavasti. Lisäksi julkaisujen kommentteihin vastaamalla ja keskustelemalla osoitat aitoa kiinnostusta asiakkaitasi kohtaan.

Sisällön puolesta sääntöjä on turha hakata teeseiksi oveen. Ei ole olemassa yhtä oikeaa julkaisutyyliä, -määrää tai -ajoitusta, joiden mukaan sisällöt kannattaisi toteuttaa. Perusteet on kuitenkin hyvä pitää mielessä. Ne menevät näin:

  • Valitse haluamasi linja ja pidä sisältö yhtenäisenä, jotta brändin tunnistettavuus säilyy.
  • Keskity ydinosaamiseesi, siis tarjoamiisi tuotteisiin ja palveluihin.
  • Pohdi, mihin kysymyksiin kohderyhmäsi haluaa vastauksen ja vastaa niihin.
  • Lisää tärkeimpien julkaisujen näkyvyyttä sponsoroinnilla.
  • Seuraamalla julkaisujesi menestymistä pääset kärryille siitä, millaisesta sisällöstä asiakkaasi kiinnostuvat ja millaisesta eivät.

Google My Business – ole osa kaupunkisi palveluita

Maksuton Google My Business -palvelu pitää sisällään ne yrityksesi tiedot, jotka näytetään, kun käyttäjät hakevat yritystäsi tai sen kaltaisia yrityksiä Google-hausta ja Mapsista.

Kattavalla ja ajantasaisella Google My Business -profiililla parannat yrityksesi näkyvyyttä etenkin niin sanotuissa paikallisissa hauissa. Tämä tarkoittaa siis hakuja, kuten “kotihoito Joensuu” tai “lastensuojelun avopalvelut Turku”. Kun yhteystietosi, avainsanasi ja mahdolliset arvostelut ovat kunnossa, asiakkaat löytävät luoksesi, eivätkä lähde etsimään palveluita naapurikunnista.

Verkkosivut ja hakukoneoptimointi – kirjoita sisältöä, joka löydetään

Verkkosivut ilmestyvät monesti ensimmäisenä fläppitaululle, kun yrityksessä istutaan alas ja aletaan pohtia markkinointistrategiaa. Ja onhan se totta, että verkkosivut ovat edelleen lyömätön keino kohderyhmän tavoittamiseen, etenkin jos sivut toimivat hyvin myös mobiilissa ja sisältö on hakukoneoptimoitu.

Hakukoneoptimoinnin tarkoitus on kirjoittaa verkkosivujen sisältö käyttäen sellaisia avainsanoja ja virkkeitä, joita kohderyhmäsi käyttää googlatessaan vastausta ongelmaansa.

Hakukoneoptimoidut verkkosivut auttavat yritystäsi näkymään Googlen orgaanisissa hakutuloksissa mahdollisimman alkupäässä, siis siellä, missä klikkailu käy kuumimpana.

Muuten verkkosivujen sisältöihin pätevät samat kolme kultaista ohjenuoraa kuin Facebookissakin: suunnittele sivun sisältö ajatellen kohderyhmääsi, pidä sisältö yhtenäisenä ja keskity ydinosaamiseesi.

Analytiikka on ystävä

Tee numeroista ystäviäsi, sillä yksi digimarkkinoinnin hyödyllisimmistä ominaisuuksista on sen mitattavuus. Verkkosivujen seuraamiseen tarkoitettu maksuton Google Analytics kertoo kaunistelemattoman totuuden siitä, toimiiko markkinointisi vai ei. Se kertoo kuinka asiakkaat liikkuvat ja viipyvät sivustollasi, mistä he sinne tulevat sekä mitkä ovat mahdollisia pullonkauloja, joissa menetät asiakkaita tai mitkä ovat puolestaan suosituimpia sivujasi. Analytiikan avulla siis tiedät, millä tavoin ja missä kanavissa tuotettasi tai palveluitasi kannattaa jatkossa markkinoida.

Anna tilaa huonoille ideoille

Mitä ikinä teetkin, älä pelkää tehdä virheitä. Ei ole yhtä oikeaa tapaa tehdä, ei edes digimarkkinoinnissa. Tee huoletta virhearviointeja, hakuammuntaa ja kokeile uutta. Kuningasideat syntyvät usein vapaudesta tuoda ilmi kaikki ideat, nekin, jotka tuntuvat aluksi hulluilta tai huonoilta. Ota aikaa oppiaksesi tuntemaan kohderyhmäsi, niin hekin oppivat tuntemaan sinut. Ja ennen kaikkea, ole oma itsesi. Se on myyntivaltti, johon sinussa ihastutaan.

Lisätietoa HILKKA-päivillä!

Fastroi juhlistaa 15-vuotista taivaltaan mm. HILKKA- ja Nappula-päivillä Jyväskylässä 14.-15. marraskuuta. Markkinointi- ja viestintäjohtajamme, Johanna, käy läpi markkinointivinkkejä yksityisen sektorin koulutuspäivässä 14. marraskuuta. Otathan rohkeasti yhteyttä johanna.tanninen@fastroi.fi, jos sinulla on toiveita mitä digimarkkinoinnin osa-alueita haluaisit käydä läpi markkinnoinnin koulutusklinikassa!

 

 

 

Kategoriat: Vierasblogi