Kanta-palvelut ja Fastroi HILKKA

- Kirjoittanut Jarmo Väisänen, kehityspäällikkö

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusten myötä valtakunnalliset Kanta-palvelut tulevat yhä tärkeämmäksi osaksi alan toimintaa ja sen kehittämistä. Kanta-palveluihin sisältyy tällä hetkellä sähköinen lääkemääräys (”eResepti”) sekä potilastiedon arkisto (”eArkisto”). Näiden lisäksi kansalaisten käytössä on ns. Omakanta.

Terveydenhuollon toimijat

Julkisten toimijoiden (sairaalat ja terveyskeskukset) lisäksi myös yksityisen terveydenhuollon toimijat ovat velvollisia liittymään valtakunnallisiin Kanta-palveluihin. Liittyminen tulee tehdä mahdollisimman pian, kun käytössä olevat tietojärjestelmät on hyväksytty Kanta-yhteensopiviksi.

HILKKA-järjestelmään on jo nyt saatavissa sähköisen lääkemääräyksen osio (HILKKA eResepti). Vuoden 2017 aikana järjestelmään tulee saataville uusi potilaskertomusosio, joka on liitetty Kanta eArkistoon. Tämän myötä potilastietojen kirjaaminen siirtyy terveydenhuollon yksiköissä uuteen HILKKA-osioon.

Sosiaalihuollon toimijat

Koska kaikki lääkemääräykset on 1.1.2017 lähtien tehtävä sähköisinä, myös sosiaalihuollon osalta ne on tehtävä Kanta-järjestelmään. Sosiaalihuollon toimijoilla ei ole velvollisuutta (eikä mahdollisuutta) liittyä eArkisto-käyttäjiksi, vaikka niiden toiminnassa syntyisi potilasasiakirjoja.

Sosiaalihuollon toimijoiden on kuitenkin eroteltava sosiaalihuollon ja terveydenhuollon merkinnät toisistaan. Tätä varten merkinnöissä kannattaa käyttää HILKKA-järjestelmässä erillisiä huomiotyyppejä sekä suunnitelma- ja yhteenvetopohjia.

Sosiaalihuollon asiakasasiakirjojen arkistointi Kanta-palveluihin aloitetaan todennäköisesti vuoden 2019 aikana – laki tästä on vielä valmisteluvaiheessa. Sosiaalihuollon potilasasiakirjamerkintöjen osalta tilanne selviää myöhemmin.

Lisätietoja:
THL: Tiedonhallinta sosiaali- ja terveysalalla

Kategoriat: HILKKA